Turun Pyrkivän Tommi Sjöberg voitti C-luokan Suomen mestaruuden sunnuntaina Koskella.

Raportti C-luokasta

Turun Pyrkivän Tommi Sjöberg voitti C-luokan Suomen mestaruuden sunnuntaina Koskella. Loppuottelussa kaatui PTS Sherwoodin Tapio Passinen 3-1. Sjöbergin mestaruus on kiistaton, sillä hän menetti koko kisassa vain kaksi erää, poolit mukaan laskien.

C-nelinpelissä Turun Pyrkivä sai hopeaa parina Tommi Sjöberg ja Mergim Kelmendi. Tommi ja Mergim voittivat alkupoolin ja pääsivät suoraan 8 joukkoon. Siellä alkoi kova taistelu mitalista. Ensin voitto Vaasan isä-poika parilta niukasti 3-2, jolla varmistui mitali. Semifinaalissa tulivat vastaan OPT-86:n pari. Sekin peli oli tiukkaa vääntöä ja lopulta Tommi ja Mergim onnistuivat voittamaan senkin 3-2.

Finaalissa oli vastassa YNM:n näppyläkaverit Janne Annunen ja Oskari Honkavaara. Kahdessa ensimmäisessä eräässä Tommi ja Mergim olivat vaikeuksissa. Sen jälkeen nostettiin riskitasoa, totuttiin hieman molempien näppyläkumeihin ja parannettin peliä, jolloin noustiin taistelemaan vielä voitosta. 5. erä oli tiukkaa taistelua molemmilla puolilla, mutta Pohjois-Pohjanmaan kaverit veivät niukan finaaliin 3-2.




Kommentit

Email again:

Edellinen

Starin kisat Helsingissä 7-8.9.2024

Seuraava

TuPy ykkösjoukkue pelaa 3 D lohkossa.

Jaa tämä artikkeli